>> JOULUKUU 2005

>> MAALISKUU 2006
>> KESÄKUU 2007 >> MAALISKUU 2007
>> TOUKOKUU 2008 >> ELOKUU

RAKKAAT YSTÄVÄT KRISTUKSESSA !

Monet teistä ovat varmasti tietoisia viimeaikaisista Georgian tapahtumista.
Pyydänkin teitä rukoilemaan ennenkaikkea ellei ainoastaan Dinan ja Juran puolesta. He saapuivat Georgiaan juuri kun sotatoimet olivat alkamassa. He ovat nyt Batumissa, 400 km:n päässä varsinaisesta kriisialueesta. Pyydän teitä rukoilemaan heille varjelusta.

Gorin kaupunki Georgiassa on ikäänkuin toimintamme keskus. Olemme työskennelleet jo kolmen vuoden ajan paikallisen seurakunnan kanssa yhdessä evankelioiden. Olin siellä viime kesäkuussa ja työskentelin 10 päivän ajan. Juuri ennen lähtöäni suunnittelin Gorin pastorin kanssa työskentelevämme kahden viikon ajan syyskuussa heidän alueellaan.

Jos lentoni ei peruunnu, lennän Georgiaan 11. syyskuuta ja viivyn siellä kuukauden ajan nähdäkseni miten voimme auttaa ihmisiä Georgiassa. Toivomme voivamme tehdä heidän eteensä jotain Jeesuksen nimessä niin käytännön tasolla kuin hengelliselläkin. Pyydän teitä muistamaan Georgian kansaa rukouksissanne. Jos teillä on mahdollisuus auttaa heitä taloudellisesti, se olisi suureksi avuksi heille.

Gorin seurakunta yhdessä Fredin kanssa Georgiassa

Kristuksen palveluksessa:
Fred Sampan and Mission Of Christ - MOC
www.missionofchrist.net

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -